Muutin aikoinaan miehen perässä maalle. Paikkakunnalle, jossa en koskaan aiemmin ollut käynytkään. Siinä perheen ja pesän rakennushuumassa ei ehtinyt/tarvinnut miettiä menneitä. Tupaa maalattiin punaiseksi, lapsia tuli, oman porkkanamaankin sain heti ensitekijöiksi. Vasta myöhemmin alkoi tulla tarve koota ympärille tavaroita, jotka kertovat myös minun tarinaa. Ajalta ennen.
Tässä astiakaapissa yhdistyy moni rakas asia. Se on vaihtokaupalla ystäviltä saatu. Aikoinaan männyn värinen, mutta maalasin sen valkoiseksi. Kaappi kätkee sisälleen Ida-mummon vanhoja astioita. Jokainen lautanen ja kuppi tuo mieleen rakkaita mummolan muistoja. On siellä myös Saksasta tuodut viinilasit. Kannoin ne nuorena likkana rinkassa kotiin pitkän reilireissun päätteeksi.
Mieheni hiihtopalkinnot pääsivät paraatipaikalle ovenripoina (kaikki ei toki ole tässä). Vähän niille näytin harjanvartta ja porakonetta. Ja näin tarinamme yhdistyvät kaapissakin.






